Päätöksenteko on toisinaan hyvin vaikeaa ja lisäksi se tuntuu olevan joillekin vaikeampaa kuin toisille. Brittiläisen Kolumbian yliopiston (University of British Columbia) tutkijat ovat nyt selvittäneet, missä aivojen osassa päätökset syntyvät – tai ainakin mikä alue on keskeinen tehtäessä valintoja.
Nature Neuroscience -lehdessä 24. marraskuuta julkaistussa tutkimuksessa Stan Floresco ja Colin Stopper tarkastelivat lateral habenula -nimisen alueen toimintaa. Alue on evolutiivisesti aivojen vanhimpia. Sen on jo aiemmin tiedetty liittyvän masennukseen ja epämiellyttävien kokemusten välttelyyn, mutta tälle pienelle, käpyrauhasen vieressä sijaitsevalle alueelle sijoittuu uusien tutkimustulosten mukaan myös päätösten tekemiseen keskeisesti liittyviä toimintoja.
Tutkijat tekivät löytönsä tarkkailemalla rottien käyttäytymistä. Ne joutuivat tekemään valinnan pienen ja ison "palkkion" eli yhden ja neljän ruokaraksun välillä. Valintaa vaikeutettiin vaihtelemalla palkkion odotusaikaa. Rotat toimivat yleensä samalla tavalla kuin ihmiset: jos ruokaa sai saman tien, vaaka kallistui isomman annoksen puolelle, mutta jos apetta joutui odottelemaan, useampaa raksua ei pidetty vaivan väärtinä, vaan valinta kohdistui pienempään annokseen, yhteen raksuun.
Aikaisemmin on saatu viitteitä siitä, että lateral habenulan "sammuttaminen" saisi rotat valitsemaan keskimääräistä useammin suurempia, mutta enemmän vaivaa vaativia "palkkioita". Uuden tutkimuksen mukaan ne kuitenkin menettävät silloin tyystin kykynsä tehdä punnittuja päätöksiä ja valitsivat palkkion sattumanvaraisesti.
Yksi masennukseen käytetty hoitomuoto DBS eli Deep Brain Stimulation "kytkee päältä" lateral habenulan. Päätöksentekoa tutkineet Floresco ja Stopper arvelevat, että syynä ei kuitenkaan ole välttämättä varsinaisen masennuksen helpottuminen, vaan potilaat eivät enää piittaa asioista, jotka aiheuttavat masennusta.
Tutkimuksesta ja sen tuloksista kerrotaan myös Brittiläisen Kolumbian yliopiston tiedotteessa.